"Notes on Finnish gun culture" is a photographic study on Finnish gun culture. Finland (population around 5.3 million) has a long tradition of hunting and weapons-bearing, and today Finland has one of the world's highest gun ownership rates (per capita) − Finland ranks third in the world, after the USA and Yemen − with about 1.7 million firearms in private hands, including perhaps some 20 000 to 100 000 illegal weapons. There are more than 2000 shooting ranges around the country.
As a starting point it is necessary to note that firearms and shooting constitute a contradictory world of affairs, that guns are at the same time frightening, useful and fascinating. Along this line, on the one hand, It is easy to speak for weapons-bearing. Ability to handle weapons constructs a solid base for national defence practices. Also it should be notified that shooting and hunting are sports that teach people social skills and discipline. And through hunting the game count is controlled.
On the other hand, weapons bearing can been seen as dubious. Guns are fatal and are used to threaten or slay people. As such they constitute a threat to everyday security, both individual and societal. Observed from another angle, weapons possession and handling is tied to questionable identity building, that is, production of aggressive heroic masculinity. Shooting also creates an environmental threat due to the fact that many of the shooting ranges are situated in the ground water districts.
To be in touch with guns provoke senses in other levels as well. To feel the cold metal in one’s hand may excite or appease. On the other hand some people are terrified of shooting and guns.
Following this ambiguous state of affairs, "Notes on Finnish gun culture" photographically discusses and interprets issues in relation to weapons-bearing and shooting. A photographic approach is documentary but not in a traditional observational way, rather, in a reflective post-documentary manner. The intention of the project is to visualize the oddity within this culture and aestheticise the topic by binding it to cognitive, emotional and corporeal issues.
"Notes on Finnish gun culture" is a four-chapter narrative where each chapter is based on different visual approach. Put together, these fragments constitute a collection of notes that express something of a larger whole, an idea not yet seen through individual pictures, an idea that exudes uncanniness.
Chapter I − Touch
This chapter includes pictures of men touching weapons at homes, at the shooting ranges and at the auctions. The touch can even be warm, and therefore a weapon can appear as a fetish or as a prosthesis. A gun can also appear as an extension of manhood, or as naturalized embodiment.
Chapter II − Shooting range
This chapter focuses on places that are on the one hand disconnected and isolated locations in a peripheral nature environment, and on the other hand legitimate grounds for firing guns. Shooting ranges are kind of universes of their own, and their architecture and social structure are uniquely designed.
Chapter III − Imprint
Relatedness between shooting and photographing is intriguing − fundamentally both produce imprints or vestiges. These pictures are plain white photographs mounted on aluminium and then shot by shooters at the shooting ranges. This chapter introduces wounds and smell of gunpowder into the series. It also deals with issues around indexicality in photography, paralleling the photographic trace with the wound caused by the bullet.
Chapter IV − News portrait (school shooters)
Everyday minor news stories create an impression of what is normal. When one fishes out all the gun and shooting related news stories from the everyday news stream, gun culture starts appearing as distressing, even tragicomic. Portraits are constructed from shooting-related news clippings from newspapers and internet news portals. Each picture consists of 1050 news headlines, each clipping acts like an individual picture, altogether these images create a portrait of a person.
"Notes on Finnish gun culture" is the third and final artistic part of Pälviranta’s ongoing Doctor’s degree research project at the Aalto university, School of Art and Design. The first one was Battered (gallery Uusitalo, Helsinki 11/2007) and the second Playing Belfast (Contemporary art museum Kiasma, Helsinki 5/2009). The exhibition has received support from the Arts Council of Finland, the Finnish Cultural Foundation and the Alfred Kordelin Foundation.
-----------
HUOMIOITA SUOMALAISESTA ASEKULTTUURISTA
"Huomioita suomalaisesta asekulttuurista" katsoo valokuvallisin keinoin suomalaista ase- ja ampumakulttuuria. Näyttelyn lähtökohtana on sen tunnustaminen, että kaikkinensa aseet ja ampuminen muodostavat varsin ristirititaisia ajatuksia ja tunteita herättävän ilmiön.
Suomalaisten hallussa on yli 1,6 miljoonaa luvanvaraista asetta, joista pääosa on metsästys- ja harrastusaseita. Luvallisten aseiden lisäksi talojen kätköissä on koko joukko laittomia aseita. Arviot näiden määrästä vaihtelevat 20 000:sta ylöspäin. Suomessa on arviolta 2000−2500 ampumarataa, joista tosin vain osa on aktiivisessa käytössä.
Aseet herättävät sekä kunnioitusta että pelkoa. Aseisiin ja ampumiseen voi yhtäältä suhtautua järjellisesti ja analyyttisesti ja niin ollen aseiden hallussapidolle ja niiden käyttämiselle on helppo löytää mielekkäitä perusteluja: Aseet ja ampuminen ovat osa suomalaisen asekäsittelyn ja puolustushengen ylläpitämista. Metsästys ja ampuminen ovat monille harrastuksia, joissa opitaan sosiaalisia taitoja ja kurinalaisuutta. Metsästämisen avulla ihminen kontrolloi riistan määrää.
Mutta aseiden hallussapitoa on syytä myös epäillä. Aseet ovat tappamiseen tai sillä uhkaamiseen tarkoitettuja välineitä ja sellaisina ne ovat uhka henkilökohtaiselle ja yleiselle turvallisuudelle. Vain harvalla aseella on selvä käyttöfunktio. Näin ollen aseen omistamisen voidaan nähdä kytkeytyvän identiteetin muodostamiseen ja muokkaamiseen sekä yksilön voimantunnon ja traditionaalisen miehisyyden performoimiseen. Ampuminen muodostaa ympäristöuhan, sillä moni ampumarata sijaitsee pohjavesialueella.
Aseiden kanssa kosketuksissa olemiseen liittyy kuitenkin myös edellistä vaikeammin artikuloitavissa olevia kehollisia tuntemuksia kuten voimakasta mielihyvän ja voiman kokemisen tunnetta. Kylmän metallin koskettaminen saattaa kiihottaa tai rauhoittaa. Toisia aseet ja ampuminen puolestaan kauhistuttavat − ampumisen äänet ja aseiden näkeminen saattavat aiheuttaa pelon ja vihan tunnetta sekä paniikkia.
Tarkoituksenani on pyrkiä visuaalistamaan näitä asekulttuuriin liittyviä outouksia ja ristiriitaisuuksia. Lähestyn suomalaista asekulttuuria dokumentaarin keinoin, jos kohta virittäen perinteistä havainnoivaa dokumentaarisuutta rakennetun dokumentaarin suuntaan. Ymmärrän toimivani kriittisen taiteen genressä, mutta en kuitenkaan halua tehdä visuaalisesti tuomitsevia kuvia. Täten projektini on eräänlainen kokemuksellinen, tiedollinen ja tunteellinen kohtaaminen suomalaisen asekulttuurin kanssa.
Kokonaisuus koostuu neljästä toisiinsa kytkeytyvästä luvusta. Yksinään luvut esittelevät tietyn verrattain koherentin ja rajatun näkökulman ase- ja ampumakulttuuriin. Yhdessä erilaiset lähestymistavat puolestaan virittyvät keskustelevaksi huomiokokoelmaksi, joka oudosti tihkuu yli ilmiasunsa.
Luku I - Kosketus
Lähikuvia miehistä, jotka koskettelevat aseita huutokaupassa, ampumaradalla, kotona. Kosketuksen kautta mies kytkeytyy aseen voimaan ja viettelevyyteen. Miehisessä pelissä aseet näyttäytyvät fetisseinä ja eräänlaisina proteeseina, yhtäältä miehen kyvykkyyden laajennuksiana, toisaalta luonnollistettuna osana hänen olemistaan.
Luku II - Ampumarata
Ampumaradat ovat paikkoja, jotka ovat yhtäältä irti yhteiskunnasta − näillä metsäisillä alueilla saa tehdä sitä mitä muualla ei − mutta toisaalta ne näyttelevät mieskulttuurissa roolia, jossa suomalainen mies luonnon helmassa kiinnittyy sallittuun väkivaltaan ja sen kautta yhteiskunnan väkivaltaa ylläpitäviin rakenteisiin. Ampumaradat myös muodostavat eräänlaisen järjestelmän: ensiksikin niiden arkkitehtuuri ja tilasuunnittelu noudattaa tiettyjä periaatteita ja ne on sijoitettu tietynlaisiin paikkoihin, toiseksi radoilla vallitsee omaperäinen tarkoin säädetty käyttäytymiskulttuuri ja sosiaalinen järjestys.
Luku III - Jälki
Valokuvan ja ammunnan sukulaisuus on kiinnostava: kummassakin ollaan keskeisesti tekemisissä jäljen tuottamisen kanssa. Luodinreikä on kuvan kaltainen painauma niin ihmisen ihossa, eläimen nahassa kuin alumiinilevyssäkin. Luotien koskettamat ja merkitsemät valokuvat tuovat kokonaisuuteen ruudin hajun. Teokset ovat valkoisia pohjustettuja valokuvia, joita on ammuttu.
Luku IV - Uutismuotokuva
Uutisvirta ja toistuvat arkiset pienet mediaesitykset tuottavat “aseenkäytöllistä tavallisuutta”. Kun virran pysäyttää ja siitä poimii ampumiseen ja aseisiin liittyvät uutiset, niiden valossa suomalainen ampuma- ja asekulttuuri vaikuttaa lähinnä surulliselta, jopa tragikoomiselta. Kolme muotokuvaa koostuu kukin 1050:stä uutisesta, jotka on poimittu viime vuosien sanomalehdistä ja internetin uutissivustoilta.
"Huomioita suomalaisesta asekulttuurista" on osa Harri Pälvirannan Aalto yliopiston Taideteolliseen korkeakouluun tekeillä olevaa väitöstyötä, ja sen kolmas ja viimeinen taiteellinen produktio. Esimmäinen oli vuonna 2007 valmistunut Hakatut (galleria Uusitalo 12/2007) ja toinen vuonna 2009 ensi kerran esillä ollut Playing Belfast (Kiasma 5/2009). Näyttelyä on tukenut Suomen kulttuurirahasto, Taiteen keskustoimikunta ja Alfred Kordelinin säätiö.