Valokuvaajuuttani leimaa yhteiskuntaorientoituneisuus. Kuvaan asioita, jotka ovat ajankohtaisia ja jotka vaikuttavat ihmisten elämään niin konkreettisesti kuin käsitteellisillä tasoilla. Ajattelen työni olevan dialogista; paitsi että elän ja toimin kuvaamassani maailmassa ja havainnoin sitä, pyrin myös osallistumaan elämisympäristöni rakentumiseen ja kehittämiseen.
Olen valinnut taiteeni strategiaksi käsityöläisesti korkeatasoisen, esteettisesti houkuttelevan kuvantamisen tavan. Teen kauniita kuvia vakavista mutta tärkeistä asioista. Kuvani liittyvät välittävän ja poliittisesti kantaaottavan taiteen perinteeseen. Valokuvataiteessani olen aiemmin tarkastellut lähinnä miehisyyttä ja sen rakentumista, nyttemmin pääasiassa väkivaltaa, sen rakenteita ja käytäntöjä. Olen työstänyt kumpaakin aihetta useamman näyttelyn ja kuvasarjan ajan.
Debyyttisarjassani Miehet (hyvät) (1997−1998) kuvasin studiossa kuuden miehen ryhmiä. Esiinnyin itse jokaisessa ryhmässä. Pohdin työssäni sitä, millaisia rooleja mies elämässään elää. Kysyin, millainen mies on visuaalisesti ja miten ryhmä vaikuttaa miehen olemukseen. Hauraus -työssäni (1999) käänsin katseeni ja kamerani vielä enemmän itseeni; tein studiossa performanssin kameralle. Miehisyyttä käsittelen edelleen työnimeä karva-iho-kipu (2005−) kantavassa hankkeessa. Pohdin kuvien avulla ja tiimoilta sitä, miksi olen päättänyt nähdä niin paljon vaivaa omasta ulkonäöstäni huolehtimiseen. Miehinen karvoista huolehtiminen on kivuliastakin, ja ajeleminen jättää ihoon eräänlaisia ilkivallan jälkiä.
Väkivaltaa ja sen käytäntöjä olen lähestynyt pitkälti tulkinnallisen dokumentoivan valokuvan kautta; kuvaamisen kohteitani ovat oleet pääasiassa jäljet ja muut maisemaan ja miljööseen jääneet visuaaliset merkit, nyttemmin myös elävät ihmiset.
Sarjassa Toisinajattelin päiväkirjasta (1999) kuvasin neljän kuvan sarjan Pietarin Trubetskoin vankilasta. Kuvieni kautta pohdin sitä, minkä vuoksi yksittäiset toisinajattelijat ovat tulleet tuomituksi vankeuteen. Mitä tarkoittavat ihmisoikeudet ja mielipiteen vapaus silloin, kun yhteiskunta kääntyy oligarkiaan tai diktatuuriin?
Paha maisema -työssä (1999−2000) kuvasin maisemia Suomessa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vaikka kuvaamani maisemat olivat kauniita, niiden historioissa oli kuitenkin tapahtunut kaikkea sellaista, jota voi pitää väkivaltakriittisen tarkastelijan näkökulmasta ongelmallisena. Kaikki kuvat liittyivät tavalla tai toisella sotaan; kuvaamillani alueilla on testattu aseita, käyty merkittäviä taisteluita, jne. Nykyään osa alueista toimii turistikohteina, toiset ovat edelleen aktiivisia ja sellaisina yleisöltä suljettuja.
Väkivallasta -työssä (1999−2001) jatkoin samaa teemaa kuvaten ympäristöissä, joissa ihminen oli läsnä konkreettisesti. Nyt maisemakuvissa näkyi selviä visuaalisia merkkejä väkivaltaisista historioista ja käytännöistä. Maisemakuvien jatkoksi kuvasin abstrakteja mielenmaisemia.
Prison sheets -sarjassa (1999-−2005) palasin toisinajattelijoiden kohtaloihin. Kuvasin vankiloissa, joissa on pidetty pääasiassa poliittisin perustein vangittuja ihmisiä − toisinajattelijoita. Dissidenttien kohtalot ovat museoituneet vankiloiden lattioihin, seiniin, kuolemanselleihin, kidutuskammioihin. Olen kuvannut vankiloissa ympäri maailmaa: Hämeenlinnassa, Tartossa, Pietarissa, Vilnassa, Berliinissä, Jerusalemissa, Acressa ja Kjirokasterissa.
NIFCA-residenssini aikana Albaniassa kuvasin niinikään poliittisia vankeja, tällä kertaa vielä elossa olevia, Enver Hoxhan hirmuhallinnon vankiloista ja karkotuksista selvinneitä. Olen työstämässä tätä Polittiset vangit -sarjaa (2004−) pidemmälle pikku hiljaa. Albaniassa osallistuin myös yhteisnäyttelyprojektiin, jonka teemana oli albanialainen identiteetti. Tein näyttelyyn 24-osaisen työn Studies on Albanian identity (2004), jossa keskityin pohtimaan aseiden keskeisyyttä albanialaisessa arjessa ja puhunnassa. Albaniassa kuvasin myös guns at home -nimeä kantavaa sarjaa, jonka työstämistä olen sittemmin jatkanut. Teen miljöömuotokuvia aseista, joita ihmisillä on kodeissaan. Vierailuani Albaniassa nyt kolme kertaa työt ovat jo pitkälti valmiita. Olen kuvannut siellä myös uutta kokonaisuutta teemalla Bunkers of Albania (2004−). Se kertoo niistä yli 600 000 bunkkerista, jotka rakennettiin Albaniaan kommunismidiktatuurin aikana.
Viimeisimmässä ja nyt jo valmiissa projektissani Hakatut-sarjassa (2006−2007) kuvasin ihmisiä, jotka ovat joutuneet konkreettisen fyysisen pahoinpitelyn, siis esimerkiksi katuväkivallan uhreiksi. Tätä työtä kuvasin Turussa yhteistyössä paikallisen järjestyksestä huolehtivan poliisin kanssa. Tämän lisäksi työskentelen About safety -nimisen sarjan kuvaamisen parissa (2005−). Siinä yritän kuvallistaa maailmanlaajuisesti koettavissa olevan terrorismin pelkoa ja uhkaa. Tähän mennessä olen kuvannut sarjaa Lontoossa, Yhdysvalloissa ja Pariisissa. Matkustan projektin tiimoilta vielä laajasti.